maanantai 6. elokuuta 2012

Colourscape-värilabyrintti kiehtoi yli 11300 turkulaista ja turistia

Turkuun toista kertaa saapunut Colourscape sulkeutui sunnuntaina 5.8. Vierailijoita laidasta laitaan kiehtonut värilabyrintti esitteli musiikin ja värit uudessa, ennen kokemattomassa valossa.

Colourscape Turun toiseen tulemiseen mahtui vaihtelevaa Suomen kesäsäätä, Kuuman Ankanpoikasen Kekkosvauvoja, erityislasten konemusiikkia, mongolialaista kurkkulaulua, didgeridoita ja muita harvinaisia soittimia sekä upeita musiikkiesityksiä. Colourscapen omien muusikkojen Simon Desorgherin, Michael Ormistonin ja Lawrence Casserleyn lisäksi värilabyrintissa esiintyivät mm. Vuk, Tervakello, Topias Tiheäsalo, Jaakko Tovi, Esko Routamaa, Johannes Bergmark ja Koray Tahiroglu. Värilabyrintin ohjelma esitteli tänä vuonna erityisesti paikallista musiikkia. Musiikkiohjelmaa suunnittelemassa oli mukana monia paikallisia tahoja mm. Turku Modern- ja Ilmiö -festivaalit sekä The X-Rust Organization.

Colourscapessa vieraili sen toisen Turun vierailun aikana yhteensä noin 11300 kävijää. Kävijämäärä sijoittui kolmelle viikolle viime vuotta tasaisemmin ja tuntien jonotukselta vältyttiin viimeistä viikonloppua lukuunottamatta. Yleisö pääsi aistimaan värejä kolmen viikon aikana niin kaatosateiden kuin hellepäivienkin valossa. Colourscapessa toteutetun asiakaskyselyn mukaan tieto kokemuksen ihmeelllisyydestä levisi kulovalkean tavoin kaverilta kaverille.

Sää oli Colourscapelle suosiollinen, sillä värilabyrintti jouduttiin sulkemaan kovan tuulen takia turvallisuussyistä ainoastaan tiistaina 31.7. Värilabyrintti kiinnosti niin turkulaisia, kuin muualta Suomesta ja ulkomailtakin tulleita turisteja. Osa on ollut Turussa liikkeellä vartavasten Colourscapen takia. Värien ilosanoma on myös levinnyt eri medioissa: sanomalehdissä, radioissa, blogeissa ja kansallisilla TV-kanavilla.

Colourscape Turku kiittää kaikkia mukana olleita!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti